perjantai 25. kesäkuuta 2010

SUURKIITOS KAIKILLE TAPAHTUMAN JÄRJESTELYIHIN OSALLISTUNEILLE!
Komperon kotiseutumuseolla Siikakoskella järjestettiin juhannusaattona koko perheen leppoisa juhannusjuhla. Elävän musiikin siivittämänä juhlavierailla oli mahdollisuus osallistua erilaisiin kilpailuihin, kuunnella riihessä runoja tai vain nautiskella kesäillasta ja kakkukahveista. Lapsille oli järjestetty ongintaa sekä trampoliini ja ilta huipentui luonnollisesti juhannuskokon polttoon.

Sää suosi juhannuksen viettäjiä. Tapahtuman järjestät, Komperon kotiseutuosasto ja Komperon kyläyhdistys, yllättyivät iloisesti paikalle saapuneiden ihmisten määrästä. Vaikka tarkkaa lukua juhlijoista ei pidetty, arviolta 250-300 henkeä vieraili illan aikana alueella. ”Aivan loistavaa, että näin moni oli saanut viestin juhlien järjestämisestä ja saapunut paikalle.” Komperon kotiseutuosaston puheenjohtaja Antti Mutanen kiittelee. ”Vieraita oli saapunut Komperon lisäksi myös naapurikylien ja –kuntien alueilta, joten sana on kiirinyt tehokkaasti. Etukäteen oli hieman vaikea arvioida tapahtuman suosiota, sillä edellisen kerran juhannusjuhlat on järjestetty museolla viime vuosituhannen puolella.” Antti muistelee.
Kotiseutuosaston entinen varapuheenjohtaja, Esko Surakka, kiittelikin omassa puheenvuorossaan nuorta kaartia tapahtuman herättämisestä uudelleen henkiin. Illan toinen puhuja, yksi kotiseutuosaston perustajajäsenistä, Toivo Mutanen kertoi, kuinka kaikki alkoi 1960-luvulla kylän pitkäaikaisen opettajan Raili Puhakka-Mäkisen järjestämistä karjalaisista yhteislauluilloista. Juhannusjuhla vakiinnutti asemansa kyläläisten keskuudessa ja vuosien varrella on nähty monenmoista juhlaesiintyjää. Taisipa eräänä vuonna olla vetonaulana napatanssiryhmäkin.

Tänä vuonna ei napatanssijoita nähty, mutta monenlaista muuta tekemistä, näkemistä ja kuulemista oli juhlavieraille järjestetty. Antero Hovattala ja Risto Repo huolehtivat elävästä musiikista ja yleisön laulattamisesta. Kulttuuria sai käydä kuulemassa museon riihessä, jossa kylän taitajat lukivat sekä omia että yleisön suosikkirunoja. Upeiden palkintojen, retkisahan- ja kirveen, toivossa sai kilpailla 
tikanheitossa ja naulanlyönnissä ja lapsille oli järjestetty yllätysongintaa, trampoliini sekä 
liukumäkiä.

Buffetti pyrki muonittamaan koko juhlayleisön ja ajoittain paikalla olikin aikamoista ruuhkaa. Virvokkeet ja makkarat maistuivat, myös Kompero T-paidat kävivät kaupaksi. Kahvin kera tarjoiltiin mansikkatäytekakkua, joka sai osakseen runsaasti kehuja. Ilta huipentui kokonpolttoon ilta kahdeksalta. Tapahtumasta oltiin haluttu tehdä nimenomaan kokoperheen juhla, jossa perheen pienimmätkin jaksaisivat valvoa loppuun saakka. Tapahtuman järjestäjät lupaavat, että samoilla linjoilla jatketaan ensi vuonnakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.